Uudistunut työsuhdepyöräetu mahdollistaa työsuhdepyörän hankinnan ansiotuloverosta vapaana etuna 1 200 € asti/vuosi. Edusta kiinnostuneet työnantajat tekevät tilauksia jo vuodelle 2022. Ennakkotilaus helpottaa työnantajaa ja mahdollistaa parhaan pyörien saatavuuden työntekijöille.
Työsuhdepyöräksi käy perinteinen pyörä tai sähköpyörä, jonka moottori avustaa vain poljettaessa. Työnantaja vastaa hankinnasta ja tarjoaa edun palkan päälle tai vähentää edun arvon työntekijän bruttopalkasta. Tyypillisesti pyörä hankitaan 2–5 vuoden rahoitus- tai leasing-sopimuksella tai suoraostona. Sopimuksen päättyessä työntekijä voi lunastaa pyörän itselleen. Vuonna 2009 perustettu Electrobike on Suomen vanhin sähköpyöriin erikoistunut yritys. Electrobike on myös aloittanut ensimmäisenä toimijana sähköpyöräleasingin, jo yli 5 vuotta sitten. Yrityksellä on asiakkainaan pörssiyrityksistä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä julkiselta sektorilta esimerkiksi Tampereen kaupunki.
”Työsuhdepyörän hankkiminen kauttamme on vaivatonta ja luotettavaa, sillä vastuullisena toimijana vastaamme pyöristämme suoraan. Kansainvälisen verkoston avulla pystymme takaamaan saatavuuden tulevalle kaudelle,” kertoo Electrobiken perustaja, Jani Jokinen.
”Räätälöimme aina asiakkaan tarpeisiin sopivan leasing-paketin. Ammattitaitoinen huoltotiimimme varmistaa, että työntekijä saa aina henkilökohtaista apua huoltotilanteissa. EB-Pyöräetu palvelumallimme mahdollistaa, että leasing on oikeasti kuluton ja koostuu vain pyörän vuokrakuluista, eikä hintoihin lisätä palvelumaksuja tai muita sivukuluja. Myymme pyörät itse, pystymme antamaan joustoa hinnoitteluun ja palautuksiin.”
Etuja työnantajalle & työntekijälle
Pyöräedun myötä työsuhdesähköpyörien suosio on ollut ennenäkemättömässä kasvussa ja Jokinen näkee työsuhdepyöräilyn tuovan merkittäviä etuja sekä työntekijälle että työnantajalle. Työntekijä saa käyttöönsä haluamansa sähköpyörän sekä nauttii työmatkapyöräilyn posiitivisista terveysvaikutuksista. Kun työmatka taitetaan auton sijaan pyörällä, vähenevät myös ilmastopäästöt.
”Kasvaneen kiinnostuksen myötä tilaukset tehdäänkin jo järjestäen vuodelle 2022 ja paras aika sopimuksen tekemiselle ensivuoden saatavuutta ajatellen onkin nyt”, Jokinen kertoo.
Lisätietoja Electrobike työsuhdepyöristä pyöräetu.fi ja [email protected]
Artikkeli julkaistu alunperin Calcus.com asiantuntijajulkaisuna.